Lääkintälaitteiden huoltoteknikko, Steripolar Oy
Tässä tehtävässä vastaat lääkintälaitteiden asennus-, huolto- ja ylläpitotehtävistä. Toimit keskeisessä roolissa myös huoltotoimintojen edelleen rakentamisessa.

Maailmaa voi katsoa monesta näkökulmasta. Joku mittaa arvoa euroissa, toinen titteleissä. Meillä Steripolarissa on elämään ihan erilainen vinkkeli. Olemme jo vuodesta 1985 alkaen ymmärtäneet terveyden edistämistä, teknologiaa ja yhteiskuntaa rohkeasti eri tavalla kuin moni muu. Tavanomaista laajemmin. Syvemmin. Inhimillisemmin. Sillä tiedostamme, että kuka tahansa meistä saattaa milloin tahansa olla potilas.
Haluamme, että terveyden edistämisen ketjussa kukaan ei jää yksin. Ei ammattilainen, asiakas tai päättäjä. Heitä jokaista varten on valmiina steripolarilainen ratkaisunlöytäjä, asiansa tunteva ihminen terveysteknologian kärjessä.
Etsimme nyt kasvavaan joukkoomme
Lääkintälaitteiden huoltoteknikkoa
Tehtävässä arkesi on vaihtelevaa ja itsenäistä. Olet toimintamme avainhenkilö ja vastaat huoltotoimenpiteistä ja pääset vaikuttamaan toiminnan kehittämiseen yhdessä yrityksen muun organisaation kanssa. Vastaat lääkintälaitteiden asennus-, huolto- ja ylläpitotehtävistä. Toimit keskeisessä roolissa myös huoltotoimintojen edelleen rakentamisessa.
Vakituinen ja mielenkiintoinen tehtävä odottaa siis tekijäänsä.
Tärkeimmät tehtäväsi
🔧Vastaat lääkintälaitteiden asennus-, huolto- ja ylläpitotehtävistä. Toimit keskeisessä roolissa myös huoltotoimintojen edelleen rakentamisessa.
🔧Teet läheistä yhteistyötä yrityksen muun organisaation kanssa, jotka myös tukevat sinua tehtävässäsi. Pidät yhteyttä toimittajiemme teknisen palvelun asiantuntijoihin, jotka avustavat sinua tarvittaessa huoltotilanteiden ratkaisemisessa.
🔧Laitteiden huolto- ja ylläpitotöitä suoritetaan huollon toimipisteessämme Espoossa, että asiakasympäristöissä, joten työ sisältää matkustamista.
Menestyäksesi tässä tehtävässä, sinulla tulisi olla:
kokemusta lääkintälaitteiden huolto- ja ylläpitotehtävistä
soveltuva tekninen koulutus
voimassa oleva sähkötyöturvallisuuskortti
perusymmärrys ohjelmistopohjaisista lääkintälaitteista
hyvä suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito
MS Office -ohjelmistojen hallinta
ajokortti ja mahdollisuus matkustaa
Muita hyviä ominaisuuksia, jotka auttavat sinua menestymään tehtävässä:
💎asiakaslähtöinen, myynnillinen ja ratkaisukeskeinen toimintatapa
💎halukkuus ja osaaminen kehittää huoltotoimintaa ja toimintamalleja
💎kyky omaksua uusia järjestelmiä ja digitaalisia työkaluja
💎hyvä paineensietokyky ja joustavuus muuttuvissa tilanteissa
💎oma-aloitteinen, systemaattinen ja kokonaisuuksia hallitseva työote
Tarjoamme sinulle
monipuolisen tehtävän, jossa työpäivät ovat vaihtelevia ja mielenkiintoisia
vakituisen työsuhteen
yrityksen henkilöstöedut, mm. E-passi, laajennettu työterveys ja vapaa-ajan vakuutus
vapaan autoedun palkan päälle
Palkka määräytyy osaamisen ja kokemuksen mukaan. Palkka-asioista puhutaan jo heti ensimmäisessä puhelussa.
Jätäthän hakemuksesi ja videotervehdyksesi tehtävään linkin kautta 13.11. mennessä. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilö löydyttyä.
Miltä kuulostaa?
Lisätietoja tehtävästä ja organisaatiostamme antaa Interim HR:mme Outi Ahorinta Choice HR:stä sekä meidän operatiivinen johtaja Pasi Hotinen.
Outin tavoitat arkisin klo 11 - 14 numerosta 050 541 3182 ja
Pasin tavoitat parhaiten 6.11 perjantaina klo 8-9 tai 14:30-15:30 ja 10.11 tiistaina klo 15-17, numerosta 040 664 1983.

- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Espoo
Mitä me tarjoamme sinulle?
-
Jatkuvaa osaamisen kehittymistä
Osaamisen ylläpidolla varmistamme laadukkaat palvelut asiakkaillemme. Saat onnistumistasi varmistavan perehdytyksen ja pääsyn koulutusportaaliimme, sinulla on mahdollisuus osallistua toimittajakoulutuksiin sekä alan eri tapahtumiin.
-
Kannustava työyhteisö
Meillä pääset tekemään vaikuttavaa työtä potilaan parhaaksi yhteen hiileen puhaltavassa työyhteisössä. Meillä et jää yksin vaan tukenasi on aina huipputyypit tiimissäsi sekä onnistumistasi mahdollistavat sidosryhmät.
-
Hyvinvointia vapaa-aikaan
Tuemme ja kannustamme henkilökuntaamme liikkumaan ja pitämään huolta itsestään vapaa-ajalla. Halusitpa aloittaa uuden harrastuksen tai vierailla museoissa, voit hyödyntää liikunta-, kulttuuri- ja hierontaetuamme.
-
Lounasetu
Käytössäsi on lounasetu, jonka avulla voit hyödyntää laajaa lounaspaikkaverkostoa niin liikkuvassa työssäsi kuin työskennellessäsi toimistolla tai kotonasi.
-
Vapaa-ajan tapaturmavakuutus
Vakuutusturvalla haluamme varmistaa, että vahingon sattuessa saat nopeasti hoitoa ja apua toipumisen tueksi - arvolupauksemme mukaisesti.
-
Laaja työterveyshuolto
Hyvinvointisi on tärkeää ja sen tueksi tarjoamme työntekijöillemme laajan ja sairauskuluvakuutuksella täydennetyn työterveyshuollon.
Työpaikka & Kulttuuri
Meillä Steripolarissa pääset työskentelemään terveysteknologian näköalapaikalla huippuosaajien ja innovatiivisten tuotteiden parissa. Toteutamme joka päivä työssämme Taking care further -arvolupaustamme, ja meitä ohjaa tavoite paremmasta potilashoidosta ja potilaan nopeammasta paranemisesta.
Panostamme henkilöstömme jatkuvaan kehittymiseen ja onnistumistasi on varmistamassa työyhteisömme huippujengi.
Steripolar Oy yrityksenä
Steripolar on suomalainen terveysteknologiayritys, joka tarjoaa julkisella ja yksityiselle terveydenhuollolle tuotekehityksen kärjessä olevia, innovatiivisia ja laadukkaita tuotteita sekä uusia hoitomenetelmiä.
Meitä ohjaa tavoite paremmasta potilashoidosta ja potilaan nopeammasta paranemisesta. Olemme toimineet jo vuodesta 1985 ja toteutamme joka päivä työssämme Taking care further -arvolupaustamme.